Kevät = kesä

Tänään ollaan oltu kuusi viikkoa maailman toisella laidalla. Kesäaika alkoi aamulla, joten aikaeroa Suomeen on tällä hetkellä vain tunnin verran. Virallisesti täällä alkoi kevät syyskuun ensimmäisenä päivänä, mutta kevät ei kyllä ole lähelläkään meidän kevättä. Päivisin on jo niin kuuma, että mielummin ottaa taksin kuin kävelee kaupungille vajaan 10 minuutin matkan. Ja aamuisin on ihana sujahtaa mekkoon.

Koulu jatkui virkistävän loman jälkeen maanantaina. Oli mukava palata arkeen ja nähdä tutut ihmiset koulun käytävillä. Tunneilla opimme mainostoimiston eri osastoista ja tutkivasta journalismista. Opettajamme oli itse tehnyt journalismin kovinta lajia aikaisemmin, kun työskenteli valtion yleisradioyhtiö NBC:lle. Valokuvauksen kurssille meidän piti kertoa suhteestamme Heroes' Day:hin, jota vietetään täällä vuosittain 26. elokuuta. Otimme muutamat kuvat ja kirjoitimme, mitä me ajattelemme päivästä, jolloin kunnioitetaan Namibian itsenäisyyssodan alkamista vuonna 1966 ja siinä taistelleita. Minun valokuvani symboloivat erilaisia ihmisiä, jotka elävät yhdessä sekä taivasta, johon sielu jatkaa matkaansa maallisen elämän jälkeen. Tytti kuvasi oman itsenäisyytensä kehittymistä vuosien takaisilla kuvilla, joita hän löysi tietokoneensa uumenista.

Torstaina kävimme katsomassa kahden namibialaisen nuoren naisen lyhytelokuvan nimeltä Kamelthorns. Elokuva kertoi kahdesta nuoresta tytöstä, parhaista kaveruksista, jotka pakenevat todellisuutta ja etsivät itseään. Erityistä leffassa oli se, että sen avulla kerättiin rahaa koko pitkän elokuvan filmaamiseen. Fundraiser oli valmistettu amerikkalaisten tuottajien ja rahoittajien avustuksella ja nyt tytöt halusivat filmata koko käsikirjoituksen mukaisen tarinan. Tällä lyhyellä pätkällä he yrittävät vakuuttaa rahoittajia ja osallistuvat kansainvälisiin elokuvakilpailuihin julkisuuden ja rahan toivossa. Saimme Tytin kanssa puhtia ja kannustusta omaa dokumenttiamme varten. Haluamme tehdä yhtä hienoa, tai hienompaa, jälkeä ja päätimme yrittää keskittyä dokkarissamme kuvakerrontaan.

Perjantaina marssimme kampaajalle, sillä voimakas aurinko ja kuiva ilma ovat hiuksille stressin paikka. Ensimmäinen, nuorin nainen pesi hiuksemme, keski-ikäinen omistaja tasoitti ja vanhin lady föönasi mulle kauniit kiharat. Tytti oli suoraan kuin Thelmasta ja Louisesta pallomaisella muotoilulla. Illalla menimme katsomaan stand up:ia, mutta emme oikein ymmärtäneet nigger-huumoria. Onneksi pääsimme klubille tanssimaan loppuillasta.
Täällä on muutenkin hyvin erilainen huumori. Meidän ironia ja sarkasmi ei pure paikallisiin alkuunkaan. Saammepahan sitten Tytin kanssa nauraa kaksin kerroin, ensiksi vitsillemme ja sitten höpsöille kavereille, jotka eivät tajua meitä. Olemme tienanneet monta lisävuotta sillä naurulla, jota täällä olemme ilmoille pääställeet.





Erilainen kulttuuri näkyy myös siinä, miten naiseen suhtaudutaan. Valkoinen nainen on jotain ihmeellistä ja joka kerta kadulla kävellessä saa tervehtiä vastaantulevia miehiä ja teeskennellä, että ei huomaa perään kääntyviä päitä. Useasti olemme kyselijöille valehdelleet, että emme muista puhelinnumeroitamme. Tässä kännyköiden luvatussa maassa saisi muuten olla koko ajan olla vastaamassa mitä kuuluu? -viesteihin. (Kännykkäliittymä maksaa 3 euroa viikossa ja siihen sisältyy muun muassa 700 ilmaista tekstaria). Tällä viikolla olen ensimmäistä kertaa toivonut olevani vain Saara, joka saisi olla rauhassa. Mieletön määrä huomiota saa meidän päät ihan pyörälle!


Eilen olimme kuuntelemassa zambialaista hiphopia ja kunhan Tytin pyykit ovat pyörineet lähdemme Suomitytöille syömään pannukakkua.

Mukavaa oloa sinne syksyn keskelle! Halit. Saara